
Jokainen maalikerros on tunne, kokemus. Kuten ihmiselämässäkin, jotakin menneisyydestä jää aina pilkottamaan seuraavan vaiheen alta vaikuttaen lopputulokseen, joka toivon mukaan voi olla jotakin hyvinkin kaunista. Silti ei koskaan valmista. Prosessi elää ja jatkuu keskeneräisenä, levottoman harmonisena, harkitun harkitsemattomana, kurinalaisen kurittomana ja epätäydellisyydessään täydellisenä.
Olen syntynyt vuonna 1993 Lahdessa, jossa myös tällä hetkellä asun ja työskentelen.
Olen opiskellut Ahlmanin opiston kuvataidelinjalla Tampereella vuosina 2018-2019 sekä Lahden Vapaan akatemian kuvataidekoulutuksessa 2020-2021. Työskentelen pääasiassa abstraktin akryylimaalauksen parissa, leikitellen erilaisilla sekateknisillä oivalluksilla.